Luonteeltaan terve Pyreneittenmastiffi on hyväntahtoinen, itsevarma, rauhallinen ja ylväs. Päivät nukutaan ja tarkkaillaan sekä ollaan perheen yhteisissä toimissa mukana. Oli koiran koti sitten taajamassa omakotitalo alueella tai maaseudulla karjan tai omaisuuden vartiointi tehtävissä. Hämärän koittaessa vaistot heräävät ja toiminta vilkastuu. Pyreneittenmastiffi on erittäin voimakas, älykäs, temperamenttinen ja vartiointi perustuu omaehtoiseen päättelykykyyn. Vartiointi tapahtuu lähinnä haukkumalla.
Alkukantainen varautuneisuus on antanut jonkin verran tilaa sosiaalisuudelle,
joten Pyreneittenmastiffi on mitä parhain, todella lapsirakas perhekoira joka
viihtyy myös ulkona ympäri vuoden. Luonteensa puolesta se sopii hyvin perheen
ensimmäiseksi koiraksi.
Pyreneittenmastiffi on oppivainen. Se vaatii pentuiässä johdonmukaisen sosiaalistamisen ja pehmeät, rauhalliset kasvatus metodit sekä opetellessaan elämää, omistajiltaan pitkää pinnaa. Pyreneittenmastiffi on hyvin tapauskollinen. Tämäkin piirre kannattaa muistaa pennun koulutuksessa. Se muistaa hyvin oppimansa tavat, ikävä kyllä myös ne huonot.
Kuva: Hanna Sutela
Harrastusmahdollisuudet ovat rajattomat. Silti Pyreneittenmastiffi ei painosta omistajaansa erilaisiin suorituksiin. Pyreneittenmastiffi on ihmiselle nöyrä ikään ja kokoon katsomatta eikä kyseenalaista asemaansa perheen keskuudessa.